Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

(minä n.2 v.)

Kolmekymppinen nainen leipoo ja herkkuja kokkailee, joita isäntä ja koira nautiskelee.

Koulutusta kakkupuolelle mulla ei oo, äidiltä ja köksäntunneilta oppinu saanu oon.

Sivusto on "leivontakirja" mulle, toivon että iloa siitä myös olisi sulle.

Toisten blogilaisten reseptejä testailen, joille sitten ohjailen.

Kommenttia jos viitsit kirjoitella, niitä on mukava aina lueskella.

Postia voit makiaaminnalta (at) luukku.com laittaa, yritän sua sitä kautta auttaa.

Ethän kuviani kopsaa, vaikka ne ulkonäössä ehkä ohjaa.

Minut saa vapaasti linkitttää, viitsitkö siitä kuitenkin ilmoittaa.

-MinnaT

26.01.2012 - 11:00

Eilen tuli taas pitkästä aikaa istuttua kampaamon tuolissa epämääräisen näköiset mömmöt päässä   Eli siis värjäsin hiukset pitkästä aikaa. Pari-kolme kertaa vuodessa sitä tulee tehtyä, minun hiuksissa näköjään väri säilyy sen aikaa. Hyvähän se vain on, eivät rasitu liikaa. Kampaajani aina keittää kahvit ja ne juodaan sillä välin, kun istun lämpötuolissa. Minä olen sitten ruukannut viedä jotain pientä hyvää kahvin kaveriksi. Tällä kertaa kahvin seurana nautittiin Santerin leivoksia, jotka löytyivät Ulla Svenskin Lempileivonnaiset -kirjasta, jonka lainasin kirjastosta muiden leivontakirjojen kanssa   Oikein hyviä ja makeita olivat ja helppo tehdä, näitä tulee varmasti toistekin tehtyä.


Santerin leivokset

Muropohja:

3,5 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

3/4 dl sokeria

175 g margariinia

 Kinuskikuorrutus:

2 dl kuohukermaa

2,5 dl fariinisokeria

 Koristelu:

valkosuklaata

Sekoita vehnäjauhot ja sokeri keskenään, nypi margariini joukkoon. Painele taikina reunallisen uunuvuoan pohjalle, pistele haarukalla. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin25-30 minuuttia.

Mittaa kuohukerma ja fariinisokeri paksupohjaiseen kattilaan, keitä miedollä lämmöllä, kunnes seos sakenee. Levitä kinuskikuorrute muropohjan päälle ja anna jäähtyä. Sulata suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Pursota kinuskikuorrutteen päälle kuvioita. Jäähdytä jääkaapissa ja leikkaa vinoneliöiksi.

maximuksen äiti kirjoitti 26.01.2012 - 20:50
Herkullisen näköisiä -ja varmasti makuisia myös! Täytyypä kokeilla tuota muropohjaa seuraavan kerran kun keittelen kookoskinuskia, suklaapohja kaipaa meillä vaihtelua :) Mukavaa alkanutta vuotta!
MinnaT kirjoitti 27.01.2012 - 19:14
Kiitos samoin, hyvää alkanutta vuotta sinnekin!
Muropohja oli oikein hyvää, sitä voisi muuallakin käyttää :)
Herkkusuu kirjoitti 28.01.2012 - 19:22
Herkullisen näköinen, kyllä maistuisi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code